Hahmottaminen
Hahmottamisen vaikeuksia on erilaisia ja tuen muodot vaihtelevat sen mukaan, mitkä asiat ovat hahmottamisen taitoihin liittyen hankalia.
Opinnoissa erilaisista oppimista helpottavista keinoista voi olla apua:
- Tehtävien pilkkominen pienempiin osiin
- Erilaisten aikajanojen hyödyntäminen syy-seuraussuhteiden mieltämisen tukena
- Kokonaisuuksien jäsentäminen keskustellen aiheesta opiskelukaverin tai opettajan kanssa tai yksinkertaisia visuaalisia jäsennyksiä hyödyntäen
Ajan hahmottamisessa voi käyttää apuna kännykän ajastinta, sähköisten kaletereiden muistutuksia tai esimerkiksi paperille piirrettyjä ja värikoodattuja selkeitä aikatauluja.
Esineiden tunnistamisen ja löytämisen haasteissa auttaa, jos tavaroilla on selkeät omat paikat.
Jos reittien löytäminen ja oppiminen on vaikeaa, voi hyödyntää karttasovelluksia, maamerkkien mieleen painamista tai selkokarttoja.
Hahmotusvaikeuksiin voi saada harjoitusta Hahmola-oppimisympäristössä. Hahmola on Hahku-hankkeessa toteutettu, aikuisille suunniteltu verkkopohjainen oppimisympäristö, joka sisältää hahmottamisen harjoitteita erilaisiin arkisiin pulmatilanteisiin. Hahmolasta löytyy myös nuorille suunnattua sisältöä.
Lisää tietoa hahmotusvaikeuksista löytyy Hahmotusvaikeuksien tietopalvelusta.