Näillä tutkitusti tehokkaimmilla oppimisstrategioilla opit syvällisemmin lyhyemmässä ajassa.
1. Aktiivinen mieleen palauttelu
Yksi tehokkaimmista tavoista oppia on palautella opiskeltavaa asia mieleen omasta muistista. Tätä voi tehdä ennen uuden opiskelutuokion alkua, tuokion päätteeksi tai esimerkiksi bussipysäkillä oman mielen sisällä. Tehokkainta muistelu on silloin, kun se tapahtuu viiveellä eli esimerkiksi muutaman tunnin tai päivän päästä opiskelutuokiosta tai juuri ennen seuraavaa opiskelutuokiota. Muistelun vaatima mielen sisäinen ponnistelu vahvistaa muistijälkeä aivoissa ja vastausten tarkistaminen auttaa paikkaamaan aukkoja osaamisessa.
Esimerkiksi näin sovellat tätä strategiaa:
Muistikortit (engl. flash cards)
Kysele itseltäsi opiskeltavaa tietoa muistikorttien avulla: Kirjoita korttiin kysymys, vieraan kielen sana tai opiskeltava termi ja kirjoita kortin toiselle puolelle vastaus kysymykseesi, käännös tai selitys termille. Voit käydä uudelleen läpi ne kortit, joihin et heti muistanut vastausta. Muistikortit voi askarrella paperista tai hyödyntää sitä varten olemassa olevia puhelinsovelluksia.
Tyhjän paperin tekniikka
Kun palaat opiskelemaan tiettyä aihetta, voit käyttää esimerkiksi 5 minuuttia aiheen kertaamiseen. Ota eteesi tyhjä paperi. Muistele, mitä opit aiheesta viime kerralla ja kirjaa nämä asiat esimerkiksi ranskalaisilla viivoilla tai käsitekartaksi paperille.
Itsensä kuulustelu esimerkiksi nauhoittamalla
Nauhoita kännykkääsi kysymyksiä ja vastauksia. Kysy nauhalla kysymys, odota hetki, ja kerro sitten vastaus. Voit kuunnella kysymyksiä vaikkapa kävelyllä, vastata niihin mielessäsi ja sitten kuulla nauhalta oikean vastauksen.
Opiskeltavan asian opettaminen muille
Selitä opiskeltava asia omin sanoin esimerkiksi kasvotusten tai sosiaalisen median kautta kaverille. Huomaat usein samalla, mitkä asiat vaativat vielä kertaamista.
2. Jaksota opiskelu pitkälle aikavälille ja anna aivoille lepoa opiskeluhetkien välillä
Sen sijaan, että uurastaisit kerralla pitkään opiskeltavan asian parissa, aikatauluta opiskeltava asia mahdollisimman pitkälle aikavälille. Unen ja levon aikana muistijäljet aivoissa vahvistuvat ja opiskeltu asia painuu pitkäkestoiseen muistiin.
Muista myös pitää taukoja. Voit ajastaa opiskelun esimerkiksi siten, että opiskelet 50 minuuttia ja pidät sitten 10 minuutin tauon. Tauolla kannattaa vaikkapa kiertää kortteli, jotta saat ulkoilmaa ja liikettä. Vaihtoehtoisesti voit pitää lyhyen rentoutumistuokion, jolloin aivosi saavat levätä ilman ulkopuolelta tulevaa uutta informaatiota, kuten tekstiä tai puhetta.
3. Vaihtele opiskeltavien asioiden välillä sopivan usein
Liian tiuha vaihtelu voi vaikeuttaa syvällistä keskittymistä. Toisaalta liian pitkään yhden aiheen parissa puurtaminen ei useinkaan ole tehokkainta ja keskittyminen voi herpaantua. Vaihtelu voi auttaa tarkastelemaan aihetta monipuolisemmin eri näkökulmista. Opittujen asioiden luova yhdistely vahvistaa muistijälkiä.
Voit yhdistää tämän strategian edelliseen. Jos esimerkiksi valintakokeisiin pitää lukea viittä eri aihetta, pyri lukemaan kahdesta viiteen aihetta joka päivä sen sijaan, että lukisit viikon yhtä aihetta ja sitten siirtyisit seuraavaan. Keskity yhteen aiheeseen esimerkiksi ensimmäisen tunnin tai pari ja vaihda sitten toiseen aiheeseen. Tällöin saat mahdollisimman monet yöunet opiskeltavien aiheiden väliin ja aivoilla on aikaa jäsennellä oppimaasi. Opiskelusyklejä kannattaa ajastaa esimerkiksi kellon avulla, jotta muistat vaihtaa tehtävästä toiseen ja pitää taukoja.
Lataa tämä muistilista talteen!
Lataa tästä kolmen tehokkaimman oppimisstrategian huoneentaulu pdf-tiedostona.
Teksti
Marianne Vihervuori
Psykologi, KTK, PsM
marianne.vihervuori@kuntoutussaatio.fi

